31.7.2016

Viikonloppuni

Moikka! Kerron teille nyt viikonlopustani. Koska tapahtui kaikkea kivaa ja haluan kertoa siitä tänne.

Perjantai 29.7.
Torstai-iltana olin sopinut, että nääen iskosiskoani kaupungissa. Lahdin sitten puoli kahdentoista linja-autolla kaupunkiin. Kaupungissa oli kahdeltatoista. Olimme suunnitellleet, että näemme triossa olemme hetken siinä ja lähdemme Karismaan. Olimme hetken Triossa ja lähdimmekin Giganttiin ostamaan siskolleni puhelinta, perillä kuitenkin menimme Prismaan ja siskoni osti sieltä puhelimensa. Sieltä sitten päätimme, että nyt menemme sinne Karismaan. Linja-autokin menee sopivasti ohi. Hyppäsimme linkkuun, mutta jouduimme kuitenkin jäämään trioon. Koska siskoni lapsen vaippa oli fuskannut...Eikä lapsi enään oikein kaupungissa viihtynyt, niin lähdin neljän linkulla kotiin. Enkä sillä reissulla kerennyt ostamaan legginsejä mitä olin tullut ostamaan. Löysin kyllä puhelnkaupasta uudet ihaant puhelimenkuoret.

Puoli viiden jälkeen olin kotona, enkä kauaa kerennyt olla kun serkkuni jo tuli kylään. Olimme sopineet, että hän tulee minun luokse yöksi. Vaihdeltiin kuulumisia ja sanoin, että haluaisin käydä lauantaina kaupungissa ostamassa ne kahdet legginssit, mitä en kerinnyt aamupäivällä ostamaan. Ulla sitten ehdotti että menisimme vielä tänään, niin varmasti kerkiämme. Söimme vähän pyttipannua ja lähdimme skopalla kaupunkiin. Minä kävin ostamassa ne kahdet leggissit ja vielä yhden neuleen. Ulla löysi sillä reissulla kolmet kengät :D
Päivän asua ja lisäpää jarjen kera + uudet puhelimen kuoret!

Puoli viiden jälkeen olin kotona, enkä kauaa kerennyt olla kun serkkuni jo tuli kylään. Olimme sopineet, että hän tulee minun luokse yöksi. Vaihdeltiin kuulumisia ja sanoin, että haluaisin käydä lauantaina kaupungissa ostamassa ne kahdet legginssit, mitä en kerinnyt aamupäivällä ostamaan. Ulla sitten ehdotti että menisimme vielä tänään, niin varmasti kerkiämme. Söimme vähän pyttipannua ja lähdimme skopalla kaupunkiin. Minä kävin ostamassa ne kahdet leggissit ja vielä yhden neuleen. Ulla löysi sillä reissulla kolmet kengät :D

Lauantai 30.7.
Aamupalan jälkeen kävimme S-marketista ostamassa meidän piknikille eväitä. ostimme Omenia, porkkanoita, kurkkua ja viinirypäleitä. Sekä juotavaksi joitain uusia mehuja. Mansikan ja appelsiiniin makuisina. Kauppareiaaun jälkeen menimme kotiin. Pilkoimme ja pakkasimme eväät rasioihin. Söimme päiväruoan ja lähdimme retkellemme. Muutimme suunnitelmaamme sen verran, että lisäsimme keskiaika markkinat mukaan.

Ensin menimme niihin markkinoihin ja pyörimme siellä noin reilu tunnin verran. Ostin sieltä jonkun luonnonmukaisen palashamppoon ja hoitoaineen. Mikä toimi heräteostona. Hieman arvelutti miten se toimii. Tarpeeksi siellä pyörittyämme lähdimme sille piknikille, kapatousian näkötornille. Ensin kävimme siellä näkötornissa, kiipesimme ensin monet kymmenet rappuset ylös ja siten vielä näkötorniin ylos toinen tsuina rappusia. Mutta maisemat oli kyllä hienot! kiipeämisen arvoiset! 
Nurmikolle levitimme viltin ja eväät, mutta kauan emme voineet syödä rauhassa, kosak saimme kutsumattomia vieraita. Nimittäin ampiaisia! Ampiaisten eurassa emme kauaan viihyneet joten vaihdoimme paikkaa! menimme kirkon rannan laiturille syömään, sinnekkin eksyi yksi ampiainen mutta lähti pois kun joku käynnnisti veneensä. Joten saimme syödä rauhassa loppuun.


Syömisen jälkeen palasimme markkinoille. Koska halusimme nähdä turnajaisesityksen! Näytös oli tosi upea, mukaansa tempaiseva. Kaikilla oli tosi hienot asut ja hevoset. hevosillakin oli tosi upeat varusteet!
Otin jonkun verran videoita, mutta en niitä jaksa ruveta editoimaan, joten pari videota voitte katsoa instagraamista --> @suvijahevoset tililtä.



Tämä oli upea ratsukko! Kosak nainen!


Koko päivän aina silloin tällöin vähän ripsi vettä, mutta lopuksi tuon turnajaisnäytöksen jälkeen rupesi satamaan enemmän, joten päätimme lähteä, olimme muutenkin lähdössä. Toisin uimaan, mutta se peruuntui. Menimme kirkonrannan pukukoppiin hetkeksi pitämään sadetta. Mutta olimme sen verran kastuneita, että päätimme lähteä kotiin.

illalla pääsin testaamaan sitä shamppoota. Shamppoo kyllä toimi mutta hoitoaine ei. Aamulla hiukset olivat enemmän ja helposti takkuuntuvat kuin yleensä. Shamppoo oli hyvä, mutta hoitoaine pettymys. Tai sitten sitä ei tarvitse laimentaa niin paljoa mitä ohjeessa oli ja myyjä sanoi. Arvosana 3,5/5!



Iltapalan jälkeen kävimme vielä kävelyllä. kävelimme työtjärvelle, istuimme rannalle ja juttelimme niitä näitä. Vaikka kello oli yli kymmenen kun lähdimme ja jotan lähemmäs puoli kakstitoista kun olimme takaisin kotona, niin ilma oli lämmin. Olisi varmasti pärjännyt ilman hupparia. Ktona vielä hetki juteltiin kunnes Ulla lähti maan kotiinsa ja minä kävin nukkumaan!
Ensiviikon olen reissussa joten ajastan tänne pari postausta, niin ei tule pitkää taukoa. 

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.