18.4.2016

~ Ratsastushistoriani ~





Moikka!
Multa tullaan aina välillä kyselemään, että miten ja milloin olen hevosista kiinnostunut. Joten avaan nyt mun ratsastuksen taustoja.

Innostuin kun mun kaksi isosikoani alkoivat ratsastamaan. Ikääni en muista, mutta olin joku ala-aste ikäinen kun ensimmäisen kerran menin ratsastustunneille. Toinen isosisko jo ratsasti. Niin sitten kun mun toinen sisko halusi mennä ratsastamaan niin mäkin halusin kokeilla. Pääsimme minä ja sisko samalle tunnille korpikylän kartanon ratsastukouluun tunnille.
Siltä tunnilta muistan,  etten edes jaksanut keskittyä siihen hevosen valmistukseen. Vähän harjasin sitä heppaa ja se mun avustaja hoiti loput.
Muistan myös että olin niin pieni ja se hevonen niin iso, etten edes tainnut ylettyy sen hevosen selkään. Ja mun isosisko sai shetlanninponin.
Tunnilta muistan että tykkäsin tehdä paljon voltteja. Mitää muuta en sitten muistakkaan siltä tunnilta. Ei taidettu edes muuta tehdä.

Tuolloin en vielä saanut aloittaa ratsastusta kun keskittyminen ei riittänyt. Ja myös äiti pelkäsi että loukkaan itseni kun en näe kunnolla. Tyydyn sitten keppihevosiin ja katsomaan siskojeni tunteja. Jossain vaiheessa taisin myös unohtaa ratsastuksen. Mutta kun muutimme Hollolan hälvälään vuonna 2009 niin sitten hevoset ja ratsastus pikkuhiljaa alkoi 7.luokalla (2010) kiinnostamaan.

Joten kun läheltä löytyi Kylä-hentilän talli. Äiti soitti sinne ja kysyi, että pystytkö menemään sinne kun mulla on näkövamma. Sieltä vastattiin että jos pystyy pyörällä ajamaan niin kyllä tänne voi tulla.

Se oli lokakuun alku vuonna 2010 kun menin hentilään ensimmäisen kerran. Muistan kuinka koko viikon olin odottanut, että kohta pääse ratsastamaan.
Tunnille mulle oli laitettu suomenhevosruuna Vilho. Siinä kun harjailtiin hevosia niin se opettaja myös opetti hevosten harhoja.  Mikä on mikäkin yms. Mä itse tykkäsin kun se opettaja neuvoi, kertoi ja auttoi.
Itse Ratsastustunti kesti puolituntia. Mutta muistan, että siinä kerettiin harjoitella pysähdyksiä, voltteja, ravia ja suunnanmuutoksia. Heti alussa oli jo perusharjoituksia. Toisin kuin korpikylässä.

Siitä lokakuun syksyisestä päivästä se sitten lähti.
Tänä syksynä tulee täyteen 6 vuotta. Kuudessa vuodessa olen saanut paljon erilaista kokemusta. Niin onnistumisia kuin epäonnistumisia.  Aina tulen varmasti muistamaan ensimmäisen putoamisen, kun tipuin jotenkin spakaatilla alas hevosen selästä. Mä nauroin ja opettaja nauroi. Eikä sattunut. Muistan kuinka hyppäsin esteen isolla hevoselle ja tipuin niskoilleen alas. Siitä sitten tuli estekammo. Onneksi pääsin siitä sitten yli. Muistan eräs talvi kun halusin mennä ilmansatulaa yhdellä ponilla mä uhosin etten tipu siltä. No kun laukattiin ja poni pukitti niin tietenkin tipuin. Kaverini myös silloin uhosi että tippuu lumihankeen. Mutta tippui, mutta ei lumihankeen. Muistan poniravileirit. Muistan kuinka olen laukannut metellä  kiitolaukkaa pellolla. Muistan kun sain tippumiskammon. Muistan kun ratsastin Ritalla ensimmäisen kerran. Muistan kuinka vuoden aikana kehityttiin Ritan kanssa tosi paljon. Muistan kesälomalla issikkahevosvaelluksen vesisateessa. Muistan kun pääsin yyterissä meressä ratsastamaan.

Muistoja on niin hyviä kuin huonoja. Niitä on tosi paljon kertynyt yli viidessä vuodessa. Välillä olen joutunut voittamaan pelkoja. Kolhujakin on tullut niin henkisiä kuin fyysisiä. Paljon on tullut epäonnistumisia mutta myös paljon on tullut onnistumisia. Nämä yli viisi vuotta on kasvattanut minua ihmisenä sekä ratsastajana.

Alkuvuodesta 2015 alkoi väsyttämään perjantaisin Hämeenlinnasta kotiin tulo ja tallille lähtö. Niin silloin päätin pitää taukoa ratsastuksesta. Tauko sitten kesti alkusyksyyn 2015 kunnes päätin, että haluan takaisin hevosten pariin. Silloin myös uhosin, etten enää lopeta ratsastusta.

Multa on myös kysytty miten pystyn ratsastamaan kun on huono näkö. Haittaako se yhtään yms.
Hyvin mä pystyn. Kun ei aina kaikessa tarvitse näköä. Itse olen pärjännyt tosi paljon tunto- ja kuuloaisteilla. Olen kehittänyt keinoja ratsastukseen. Esimerkiksi jos on kevennys/kevytravi. Käännän hevosen ravissa voltille. Jos tuntuu että se hevonen kaatuu niin mulla silloin on väärä kevennys. Kyllä mulla jonkin aikaa kesti kunnes tunnistin Ritan ja Riian. Sekä Viivin ja Vikkanin. Hevosen tunnistamisongelmia oli joskus, mutta ajallaan nekin on hävinnyt/vähentynyt.

Toivottavasti tästä postauksesta oli teille hyötyä.











Mukavaa viikkoa kaikille!



1 kommentti:

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.