4.1.2018

SEKALAISIA PUPUKUULUMISIA

Nyt kun mulla on pitkä joululoma, niin olen pystynyt puuhailemaan paljon enemmän pupujen kanssa. Päivisin vien pupuja ulos nollasta viiteen pakkasasteen väliltä. Riippuen säästä, pupujen energiamäärästä ja siitä, miten viihtyvät. Pidän niitä ulkona viidestätoista minuutista puoleen tuntiin. Kun olin Hämeenlinnassa koulussa pari viikkoa ennen lomaa, puput eivät tainneet päästä yhtä paljoa ulos, jonka sitten huomasi kertyneestä energianmäärästä, joka nyt onneksi on alkanut tasaantumaan, kun ovat päässeet päivittäin ulos touhuamaan.


Joululahjojakin puput saivat. Enimmäkseen herkkuja, jotka katosivat masuihin hetkessä, alun epäröinnin jälkeen. Ensin molemmat tuumailivat että, "hei, voiko noita keksejä syödä?" Kunnes herkut mutusteltiin tapellen suihin, siitä kumpi kerkiää syömään enemmän. Joulun jälkeen kävin ostamassa pupuille aktivointipallon ja kissoille/koirille tarkoitetun furminator-harjan.
 Aktivointipalloon laitan nykyään pupujen herkut, jotta puput saavat samalla tekemistä, eivätkä myöskään saa kovin helposti herkkuja, vaan pienen työn ja aivojen käyttämisen kautta. Heti pallon ensimmäistä kertaa saatuaan, molemmat tajusivat lelun idean. Lilja alkoi pyörittämään palloa ja Luna söi pellettejä maasta, sitä mukaan kun ruokaa pyörityksen jälkeen tippui ja lopulta pallo viskattiin pois, kun eivät saaneet enempää pellettejä, vaikka niitä sinne jäikin, mutta molemmilla oli tosi kiire syödä pelletit maasta.


Furminator-harjan ostin kevään karvanlähtöä varten. Tälläkin hetkellä pupuilta irtoaisi paljon irtokarvoja, kun nuo kelit ovat niin vaihtelevia. Toisena päivänä saattaa olla 8 astetta pakkasta ja toisena päivänä taas nollassa. Tästä johtuen olen harjannut pupuja päivittäin. Kuitenkin aion tämän harjan ottaa kunnolla käyttöön vasta keväällä kelien lämmetessä. Olen kyllä harjaa Lunalla testannut ja harja irrottaa todella hyvin kaikki ylimääräiset irtokarvat.

Uuden vuoden vaihde meni meillä, ihmisillä ihan mukavasti, mutta molemmat puput pelkäsivät raketteja, niistä tulevaa kovaa pauketta ja välähdyksiä. Varastoon, kun kuuluu niin helposti naapurien rakettien ampumiset, sillä ihan vieressä = juuri meidän talon kohdalla kaikki ampuvat, sekä muualla lähiympäristössä. Laitoin pupuille ison heinäkasan häkkiin ja pidin varastossa myös valot päällä ja verhot kiinni. Mitään ylimääräistä ääntä en viitsinyt laittaa, sillä yksi päivä jotain videota katsoessani pupulassa, molemmat vain rummuttivat järkyttyneinä, vaikka äänet puhelimessani oli hiljaisella.


Seuraavaksi sitten hieman ikävimpiin kuulumisiin Liljasta. Pupun kynsien leikkaus on sujunut jo useamman kerran aika hyvin. Maanantaina Liljalla oli ihan selvästi huonompi päivä, sillä ottaessani pupun harjaukseen, alkoi Lilja hetken päästä murisemaan ja pyöri sylissäni. Päätin, että vien pupua valjaissa hetkeksi ulos, sillä sinne se ihan selvästi halusi, kun meni oven luo norkoilemaan. Kello oli jo seitsemän illalla, joten itse en kauan ulkona viihtynyt pimeän vuoksi, mutta mentiin pari kertaa varaston ympäri. Pian tästä siskoni tuli varastoon leikkaamaan pupujen kynsiä ja aloitettiin Liljasta, kun se vielä oli valjaissa. Varoitin kyllä siskoani siitä, että pupulla on huono päivä ja ehkä kannattaisi siirtää kynsien leikkaus seuraavalle päivälle. Mutta siskoni halusi, että kynnet leikataan, kun hän varastoon oli jo tullut.

Heti alusta alkaen kynsien leikkaus oli vaikeaa, eikä tilannetta helpottanut kun siskoni härnäsi aktivontipallolla pupua. Noh kynsien leikkaus oli täysin epäonnistunut. Takatassujen kynnet saatiin leikattua, mutta etutassut jäi leikkaamatta, kun pupu alkoi puremaan, murisemaan ja lopuksi raapi kämmeneen ilkeän haavan. SEkä jatkuvasti veti tassuja leukansa alle. Tämän jälkeen päädyttiin, että siirretään Liljan loppujen kynsien leikkaus ja Lunan kaikkien kynsien leikkaus seuraavalle päivälle. Täytyy toivoa, että tämän pienen takapakin jälkeen kynsien leikkaus sujuisi Liljan kanssa paremmin.

4 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että löysin just tosi ihanan kaniblogin! :) Oon itsekin pitänyt joskus kaniblogia, mutta lopetin sen, koska en keksinyt mitään postausaiheita (omistan siis kääpiölupan ja risteytyksen). Nykyään kirjoitan lifestyle/kauneusblogia. Jos kiinnostaa, niin linkki on tuossa: jabuvaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Meillä kanssa kanit ovat kääpiöluppa leijonaharjas risteytyksiä, mutta kun ei oo virallista tietoa nii sanon niitä kääpiölupiksi.
      Täytyy käydä kurkkaamassa sun blogi myös :)

      Poista
  2. Ihana teksti tykkäsin toivottavasti lilja antaa leikata kynnet huomenna paremmin😊💓❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa,että tykkäsit. Seuraava kerta toivottavasti sujuu paremmin.

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.