1.11.2017

Millä teen bannerit?


Viimeaikoina moni on usein sanonut minulle, että blogissani olevat bannerit ovat todella yksinkertaisia, ehkä jopa liikaakin. Kyllä, niin ovat yksinkertaisia, tiedän sen itsekin ja tänään selvennän teille bannereiden yksinkertaisuutta, sekä sitä millä sovelluksella bannerit nykyään väserrän blogiini. Toivottavasti viihdytte postauksen parissa.


Miksi bannerit blogissani ovat yksinkertaisia?


Bannerit blogissani ovat yksinkertaisia, koska en vain osaa tehdä supermonimutkaisia taidenäyte-bannereita. Kaikki tarkkuutta vaativat tekemiset yksinkertaisesti väsyttävät silmiäni ihan liikaa näkövammani takia, minkä takia bannerit menee helposti pieleen, jonka jälkeen kyllästyn ja luovutan, joten olen päätynyt ratkaisuun, että päästän itseni helpommalla ja teen yksinkertaisempia bannereita. Nykyään myös itse tykkään enenmmän yksinkertaisista bannereista. Joten tässä syy miksi blogissani ovat bannerit on yksinkertaisia.

Kuitenkin haluan, että blogini on kokonaan täysin omaa kädenjälkeäni ja sen takia myös teen bannerit blogiini itse. Bannereista tulee juuri sen näköisiä mitä itse haluan, eikä niissä sitten ole tekijän blogi/nettiosoitetta, niistä nimittäin en edes pidä bannereissa. Vain harjoittelemalla voin oppia ja kehittyä,  joten enköhän vielä joskus myös kehity bannereiden tekemisessä enemmän.


Millä teen bannerit blogiini?


Aluksi tein blogini bannerit Befynkylla, mutta siihen tuli joku ilmoitus, painoin rastia ja sen jälkeen se ei kyseinen sovellus ole toiminut, joten opettelin seuraavaksi Picmonkeyn käytön ja aloin sillä tekemään bannereita. Picmonkeyn muuttuessa, juuri sillloin, kun opein käyttämään sitä, maksulliseksi tein syksyn bannerin vielä sillä ja otin kuvankaappauksen, mutta kun laatu kärsi koko bannerissa liikaa, niin aloin googlettamaan ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia ja pienen etsiskelyn jälkeen löysin Canavan.

Canava on ilmainen grafiikkasovellus netissä, sitä ei tarvitse ladata koneelle, mutta se vaatii rekisteröitymisen, jonka voit tehdä Facebookilla tai Google-tilillä. Itse rekisteröidyin Canavaan Google-tilillä. Opein Canavan käytön todella nopesti. Nopeammin, mitä Befynkya ja Picmonkeyta yhteensä, sillä niin yksinkertainen sovellus se on. Canavassa on todella paljon ilmaisia taustoja, malleja ja laaja valikoima erilaisia fontteja. Tekemäsi työt voit tallentaa koneellesi PNG tai JPG muodossa. Laitan tähän loppuun vielä Canavan plussat ja miinukset, mitä olen huomannut sitä käyttäesäni, sekä ihan postauksen lopuksi pari banneria vertailuun.

Canavan hyvät ja huonot puolet:
+ Tykkään Canavan fonteista, niitä on paljon ja erilaisia
+ Canava on helppokäyttöinen
+ Laaja valikoima taustavärejä
+ Canavaan tallentuu kaikki tekemäsi työt, joten voit myöhemmin jatkaa samaa työtä, muokata lisää tai poistaa juttuja.
- Kuvia ei voi rajata irti taustasta.
- Ei saa läpinäkyvää taustaa 
Ratkaisin taustaongelman siten, että tein blogiin samanvärisen taustan ja bannerin, toki, jos todella tarkkaan katsoo, niin näkee taustassa bánnerin rajan. Tätä tyyliä en vielä ole tässä blogissa käyttänyt, joten saa nähdä tuleeko kikka käyttöön vai ei. Tämä tyyli on kuitenkin käytössä minun työssäoppimisblogissani.


Tässä valkoiselle pohjalle Picmonceylla tehty banneri, lopuksi bannerista on otettu kuvankaappauksella talteen ja käyttöön blogiini. Kun otti kuvankaappauksella bannerin talteen, taustasta ei tullut enään läpinäkyvä, vaan siinä näkyi ne ruudut. Sen takia blogissani oli valkoinen tausta  yhdesä vaiheessa, ettei bannerin tausta erottuisi blogista. Käyttäisin Picmonkeyta, jos vaan se olisi vielä ilmainen.


















Tässä ensimmäinen Canavalla tehty banneri. Joka on täysin harjoituskappale. Viime päivät olenkin Canavaan tutustunut kunnolla, tehnyt erilaisia bannereita ja taustoja, sekä sommitellut niitä testiblogiini. Tällä hetkellä varmasti jatkan Canavan käyttöä, sillä laatu säilyy bannereissa parempana, voi käyttää ilman maksamista ja Canava on nopea ja helppokäyttöinen, vaikka sieltä pari miinuskodettakin löytyi, jotka toki ovat isossa roolissa bannerien tekemiseen.


Kumpi on teidän mielestänne parempi?

Samalla etsimiskerralla Canavan lisäksi löysin myös iPicyn, kuvankäsittelyn ilmaisovelluksen, mutta sitä en ole vielä kovin paljoa käyttänyt, enkä siksi voi vielä sanoa juuri mitään kyseisestä sovelluksesta. Tutustun siihenkin vielä tarkemmin lähipäivinä. Saa nähdä kumpi tulee sitten lopulliseen käyttöön, vai kenties molemmat? Se selviää vasta sitten, kun olen tutustunut myös iPicyyn.
Tämmöinen asiapostaus tällä kertaa ja toivon, että saitte tästä postausksesta tarpeeksi tietoa blogini bannereista sekä suosittelen, että edes kokeilisitte Canavaa tai iPicya, itse rakastuin täysin sen fontteihin. Jos vielä heräsi jotain kysyttävää tai ehdotettavaa, niin kysyä ja ehdottaa saa. Oikein mukavaa keskiviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Tästä postauksesta oli apua myös itselleni! Tosi kivaa, että esittelet välillä juurikin blogisi ulkoasua sekä postauksen sisältöjä jotka voivat auttaa myös muita kehittymään :)
    Itse teen bannerini Gimpillä, mutta kiinnostuin kyllä itsekkin tuosta Canavasta! Täytyykin käydä kokeilemassa :)

    http://harjoitellenhyvaksi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kivaa kuulla, että tästä postauksesta oli hyötyä, kiva myös että tykkäsit tästä postauksesta.
      Mun koneelle ei riitä tila ladata Gimppiä, siksi sitä en voi käyttää. Suosittelen kokeilla Kanavaa.:)

      Poista
  2. Todella hyvä postaus! Itse käytin iPiccyä joskus bannereiden fontteihin, mutta totesin, että tiettyihin fontteihin (tai kaikkiin, en muista) ei saa ollenkaan Ä tai Ö-kirjaimia, joka on ainakin itselläni suuri miinus :D Muuten iPiccy on ihan kelvollinen ohjelma, mutta itse pysyttelen edelleen Gimpissä useampien ominaisuuksien takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla palautetta ipicystä, sekä että on jollekin tuttu :) tuo ä&ö kirjainten puutuminen on inhottavaa, huomasin myös saman picmonkeyssä, siinä joissain fonteista ei tullut ä&ö-krjaimia.

      Poista
  3. Mun mielestä nää yksinkertaiset (etenkin tuo nykyinen!) banneri sopii tähän sun blogin tyyliin todella hyvin! Tää postaus oli kyllä todella informatiivinen ja hyödyllinen, vaikka harvemmin tulee käytettyä ilmaisia kuvanmuokkausohjelmia, mutta tuo Canava vaikuttaa kyllä tutustumisen arvoiselta ohjelmalta! :)

    Written by Neea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa kuulla, että tykkäät mun bannereista! Tuli tosi hyvä mieli sun kommentistasi!
      Ite taas tykkään, että on ilmaissovelluksia blogin ulkoasun muokkaamiseen. sillä menee paljon rahaa muutenkin opiskelijana, niin koen, että on parempi, kun on ilmaissovelluksia bannereiden/ulkoasujen tekemiseen

      Poista
  4. Tuloksia näihin superhienoihin monimutka-bannereihin ei saa ilman töitä. 😉 Ota esimerkiksi inspiraatioita eri bloggaajien bannereista, mutta tee niistä hieman omanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oot ihan oikeassa, mutta mulla on sen verran huono näkö, jolloin tarvis tehdä tosi paljon töitä että onnistuisinilman hermostumisia. Olen ottanut inspiraatiota muilta, tehden tietysti oman näköisiä.
      Jokaisella on vielä eri maku, toiset tykkää toisesta ja toiset toisesta :)

      Poista
  5. tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus! Munkin pitäis lähipäivinä just kehitellä mun blogiin joku uus banneri.. :D Sun banneri näyttää kivalta, just sopivan kokoinen :)

    fashionsituation.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kiva että tykkäsit tästä postauksesta. Kannattaa tehdä uus banneri aina silloin tällöin, sillä se tuo uutta näköä/visuaalisuutta blogiin.
      Kiitos, teenkin bannerit aina blogin leveyden mukaan :)

      Poista
  6. Ihania pitäiskö kokeilla että osasinko tehdä bannerin blogiin onko se vaikea tehdä selanen yksinkertainen banneri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei itselleni ole vaikeaa. Täytyy kattoa blogista, blogin leveys, sitten vaan teet blogin levyisen bannerin. Mun bannerit ovat 1000x400.

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.